Quote of the Week #5

Albert Einstein on ollut varmasti yksi historiamme viisaimmista miehistä, joten hänkin ansaitsee paikkansa täällä:

INSANITY: ”Doing the same thing over and over again and expecting different results.”
Albert Einstein

Iso osa Lean -kehitystyötä on uusien toimintatapojen kokeileminen. Vanhat työtavat tuottavat vanhat tulokset. Uuden kokeilu vaatii kuitenkin rohkeutta ja on monesti vaikeaa. Ihminen ei luontaisesti pidä muutoksesta. Toki meitä on moneen lähtöön. Joillekin kaikki muutokset ovat hieno mahdollisuus ja wau-juttu. Toisaalta jotkut vihaavat kaikkea muutosta, pientä tai isoa. Ja suurin osa meistä asettuu johonkin tähän välimaastoon. Keskimäärin olemme kuitenkin epämukavuusalueellamme kun muutamme omia työtapojamme.

Näyttääkö allaoleva jäbä siltä, että muutos jännittäisi? Ettei uutta uskallettaisi kokeilla? Joskus on hyvä laittaa kädet saveen, tukka pystyyn ja herättää jokaisen oma sisäinen Einstein. Vain uutta kokeilemalla syntyy uusia tuloksia. Vanhalla syntyy vanhaa.

Eli, tukka siis pystyyn ja rohkeasti kokeilemaan jotain uutta, vaikka jo heti tänään! Ja mukavaa viikonloppua!

Lisää luettavaa

Uskallus

Uskallus

Miten tärkeää tuo onkaan matkalla menestymiseen? Käytännön esimerkki. Olemme pitkään tehneet yhteistä kehitysmatkaa metalliteollisuuden asiakkaan...

Quote of the Week #7

Quote of the Week #7

Uudet silmät. Viimeksi lomaillessa törmäsin taas useampaan erinomaiseen lainaukseen. Yksi niistä jäi erityisen vahvasti mieleen. "The real voyage of...

Quote of the Week #6

Quote of the Week #6

Ajattelemisen aihetta. "Thinking is difficult - That's why most people judge."Carl Jung Ajattelu on vaikeaa. Ajattelu ottaa aikaa. Ajattelu on...